Suomi-sarjaSeura Tärkeä voitto ensimmäisestä sarjapelistä !
Kiekkohait voitti kiihkeän ja ajoittain hyvätasoisen 2-div. sarjan avauspelin Urjalan Sisu Kiekkoa vastaan lukemin 8-6 (3-2, 3-2, 2-2).
Peli oli todella yleisöön menevä ja vauhdikas. Yritystä molemmilta joukkueilta nähtiin jopa liikaakin, mikä taas näkyi taas jäähyinä. Ensimmäinen erä alkoi UsiKin maalilla ajassa 2.10, jonka Tuomas Järvinen kuittasi ajassa 13.34 juuri kun äänekäs salolaisfani ryhmä saapui paikalle. Pieni mutta sitäkin näkyvämpi fanilauma toi peliin entistä enemmän vauhtia rytmikkäillä kannustuksilla. Tästä huolimatta UsiKin Aku Länninki pääsi tuikkaamaan kotijoukkueen johtoon ajassa 14.35. Hait tasoitti kuitenkin jo minuutin päästä Juuso Sinervon maalilla. Erän viimeinen maali oli upea kun Jäähyltä päässyt Henri Lukkarinen sai tarkan vapauttavan syötön Miikka Laaksoselta. Henkka ei erehtynyt. Erää jäljellä oli enää vain 2 sekuntia ja tilanne Haille 3-2. Toinen erä eteni lähes puoleenväliin kun Juuso Sinervo niittasi illan toisen maalinsa Lauri Koskisen syötöstä. Tasan minuutin päästä Kari Blomqvist vei Hailauman jo 5-2 johtoon. Tästä noin 4 min. niin USiKi rankaisi jo voittoon tudittautuvaa vierasjoukkuetta kaksi kertaa minuutin välein. Tilanne yhtä äkkiä enää 5-4 Haille. Onneksi Henri Lukkarisen hyvä syöttö Joonas Rannikolle ja Joonaksen tyylipuhtaat harhautukset ajassa 37.32 vei salolaiset jälleen kahden maalin johtoon. Kolmanteen erään lähdettiin Haitten 6-4 johdossa ja Usikin ollessa vajaalla. Vaikka Hait aloitti erän ylivoimalla ei peliä saatu millään käyntiin. Yrittämistä oli liikaakin ja siitä alkoikin vierasjoukkueen jäähysuma ajassa 45.53 ja päätyi ajassa 53.06. Jäähyjä tuli lyhyeen aikaan neljä, kolme kakkosta ja Juuso Sinervon 5+20min. päähän kohdistuneesta taklauksesta. Hait pelasi useita minuutteja kolmella viittä vastaan mutta taisteli todella urhookkasti. Kesken Usiki-painostuksen kapteenina toiminut Jarmo Ruohomaa pääsi karkuun ja koukittiin nurin. Seurauksena rangaistuslaukaus, josta "Jamo" kylmän viileästi toimitti kiekon maalin. Näin Hait siirtyi 7-4 johtoon ajassa 50.03. Usiki pääsi kuitenkin kaventamaan kun Juuso Sinervon "vitosesta" oli jäljellä ainoastaan sekunti. Vielä molemmat joukkueet tekivät maalin ja pisteet matkasivat saloon lukemin 8-6. Tramatiikkaa nähtiin pelissä sekä maalinteon suhteen että myös loukkantumisien muodossa. Juuso Sinervon taklaama Usiki-peluri vietiin sairaalaan ambulanssin toimesta, kuten myös Jarmo Ruohomaa Kiekkohaista. Jamo sai ikävänoloisen viillon nenän alle vastustajan luistimesta. Myös Jamon matka kotiin sujui ambulanssin kyydissä. Toivomme nopeaa paranemista sekä Usikin Petteri Kauraselle että Haitten Jarmo Ruohomaalle. Katsomon puolella salolaisfanit hiljensivät lähes täysin kotijoukkueen fanit. Pelaajille se oli varmasti tärkeä asia ja pisti yrittämään kaikkensa. Kiitoksia faneille!! Haitten pistemiehet: Henri Lukkarinen 2+3, JuusoSinervo 2+0, Joonas Rannikko 1+1, Tuomas Järvinen, Jarmo Ruohomaa ja Kari Blomqvist 1+0, Miikka Laaksonen 0+2 sekä Velimatti Virtanen, Lauri Koskinen ja Niko Välikangas 0+1. Seuraava sarjapeli on perjantaina 8.10 klo 18.30 salossa ja vieraaksi saapuu yksi sarjan suurista ennakkosuosikeista Karhu HT Porista. Se peli on jokaisen salolaisen jääkiekon ystävän nähtävä. Tervetuloa ! 28.9.2010 10:17 |